perjantai 30. toukokuuta 2014

Vielä kerran Kroatia :)


Moikka!

Vielä muutama kuva Kroatian reissulta, Splitin kaupungista. Se ei näköjään inspiroinut mua räpsimään kovin paljoo kuvia vai liekkö ollut jo kuvausväsymystä, kun niin paljon kuvia oli tullut jo reissulla tuohon mennessä räpsittyä :)

Nyt perjantai-illan viettoon, nautitaan viikonlopusta!


- Ansku

Splitin vanhankaupungin kadut oli  mielenkiintoisia :)








 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kaunis Hvarin saari

Moikka :)

Nyt muutamia kuvia Hvarin saarelta. Hvarin saarella yövyimme Apartments Viskovic Margitassa. Tämäkin hotellivalinta oli onnistunut, huone oli viihtyisä, henkilökunta jälleen kerran ystävällistä ja maisemat parvekkeeltamme aivan ihanat :) Ihan lähellä keskustaa hotelli ei sijainnut, mutta reitti keskustaan kulki merenrantaa pitkin, joten sitä käveli ihan mielellään. Ja rannallekin oli hotellilta lyhyt matka, vain noin 150 porrasta alas merenrantaan :)


Hvarin saarelta matkamme jatkui vielä muutamaksi päiväksi Splitin kaupunkiin, mutta niihin kuviin ja tunnelmiin hieman myöhemmin.
Ihanaa sunnuntaipäivää!
Ansku






Merisiilejä



Maisemat hotellimme parvekkeelta :)


Rantareittiä hotelliltamme Hvarin keskustaan











Stari Gradin kylä



Milnan rannalla oli upeita valkoisia kiviä


Hvarin kaupunki

Hvarin kaupunki iltavalaistuksessa

perjantai 23. toukokuuta 2014

Matkamuistoja Kroatiasta

Terkut Kroatiasta!

Ihana loma Kroatiassa takana ja taas takas koti-Suomessa... Kamera on kuvia täynnä, joten jaan muutamia teillekin :) Lennettiin siis ensin Splitiin, josta autolautalla Bracin saarelle. Bracin saarella majoituttiin Bol nimiseen kylään Villa Ana -hotelliin. Voin suositella hotellia, huone oli siisti, sijainti hyvä ja henkilökunta todella ystävällistä!

Sää ei oikein suosinut Bracin saarella, mutta onneksi loma jatkui vielä Bracin saarelta Hvarin saarelle, jossa sitten saimmekin jo nauttia helteestä! Mutta palaan Bracin saaren kuviin myöhemmin!

Ihanan kesäistä viikonloppua toivotellen,
Ansku

Zlatni Ratnin ranta ei ilmasta johtuen houkutellut vielä auringonottajia


Bolin kylä parvekkeeltamme katsottuna.

Bolin rantakadun iltavalaistus oli hieno

Kukkia...

.... ja lisää kukkia...

Viiniköynynöksiä ja kiviaitaa - tyypillistä maisemaa Bracin saarella

Puciscan kylän rantatörmää






Puciscan kylän kapeille kaduille oli ihana eksyä ja kurkkia pihoille :)










sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ihana meri!

Helou!

Aurinko paistoi pääkaupunkiseudulla ja käytiin ihastelemassa merta Espoossa Haukilahden rannassa. Tuuli oli viileä, mutta maisemat on ihan huput!!

Ylihuomenna lähdetään sitten ihasteleen merta Kroatiaan... Matkakuumetta ilmassa ja matkavaatteita ympäri kotia. Pakkaus on kyllä aina yhtä stressaavaa (tai ehkä mä teen siitä vaan sellaista :D)Noh, mutta palataan parin viikon päästä varmaan muutaman Kroatia kuvan kanssa asiaan!


terkuin Ansku :)